NettiCasinoSuomen kasinouutiset on perehtynyt hallituksen tilaamaan esiselvitykseen rahapelijärjestelmän vaihtoehdoista kolmiosaisessa artikkelisarjassa. Tämä on artikkelisarjamme kolmas ja viimeinen osa – vuorossa ovat esimerkiksi rahapelien markkinointi tulevaisuudessa sekä lisenssijärjestelmän valvonta.
Rahapelien markkinointi tulevaisuudessa
Jos Suomi siirtyy lisenssijärjestelmään, tulee tällä luonnollisesti olemaan suuria vaikutuksia myös rahapelien markkinointiin. Lähtökohta on, että rahapelien markkinointi tullaan vapauttamaan lisensoitujen toimijoiden piirissä, mutta markkinointi sallitaan vain tiukkojen raamien puitteissa. Juuri näin onkin toimittu myös Ruotsissa ja Tanskassa.
Esiselvitys näkee, että markkinoinnin määrän voidaan odottaa lisääntyvän, mutta Veikkauksen nykyiset markkinointikäytännöt tarjoavat jo hyvän pohjan myös lisensoitujen toimijoiden sääntelyyn. Lisenssijärjestelmässä lisenssiehtona olisi tietenkin markkinointisäännösten noudattaminen.
"Esiselvitys arvioi, että lisenssijärjestelmään saatettaisiin siirtyä tämän vaalikauden lopulla eli noin neljän vuoden päästä"
Esiselvitystyöryhmän mukaan rahapelien markkinointi tulevaisuudessa tulisi järjestää niin, että markkinointi on kokonaismäärältä, laajuudelta, näkyvyydeltä ja toistuvuudelta maltillista sekä vastuullista. Valvontaan vaaditaan riittäviä resursseja, minkä lisäksi myös lain rikkomisesta vaaditaan tuntuvia seuraamuksia.Esiselvitys korostaa, että alaikäisille ei saa suunnata minkäänlaista markkinointia, nuorille aikuisille suunnattu markkinointi vaatii erityistä sääntelyä, eikä erityisen haittariskin pelejä tulisi saada jatkossakaan markkinoida. Selkeitä rajoja vaaditaan myös urheilijoiden ja muiden julkisuuden henkilöiden käyttämiseen markkinoinnissa. Rahapelien markkinointiin ei tietenkään missään tilanteessa saisi liittää esimerkiksi pikavippien markkinointia.
Esiselvityksessä ehdotetaan esimerkiksi rahapelien televisiomarkkinoinnin rajaamista myöhäisiltaan ja yöhön, suoramarkkinoinnin kieltämistä sekä voittajatarinoista tiedottamisen rajaamista journalistisesti merkittäviin voittoihin. Rahapeliyhtiöiden sponsorointia puolestaan ei saisi suunnata tapahtumiin, joissa on alaikäisiä osallistujia tai katsojia.
Lisenssijärjestelmän valvonta
Jos Suomi aikoo siirtyä lisenssijärjestelmään, tarkoitti tämä esiselvityksen mukaan huomattavaa kasvua rahapelitoiminnan valvontaan liittyvissä tehtävissä, sillä lisenssijärjestelmän valvonta ei olisi aivan helppo tehtävä. Nykyisen yksinoikeustoimijan valvonnan lisäksi lisenssijärjestelmässä vaadittaisiin lisenssihakemusten käsittelyä, lisenssinhaltijoiden valvontaa sekä järjestelmän ulkopuolelle jääneiden toimijoiden ja näitä koskevien rajoitusten noudattamisen valvontaa. Rooli muodostuisi erityisen keskeiseksi lisenssijärjestelmän valmistelu- ja käynnistymisvaiheessa.
Koska lisenssijärjestelmän valvonta vaatisi entistä enemmän työtä, vaatisi tämä samalla myös lisää resursseja. Esiselvityksessä pidetään kulujen nousemista 30 miljoonaan euroon maltillisena arviona. Käytännössä tämä tarkoittaisi kulujen kuusinkertaistuvan. Lainsäädännön valmistelussa tulisi esiselvityksen mukaan ottaa huomioon myös valvovalle viranomaiselle annettava toimivalta määrätä asianmukaisia seuraamuksia sääntöjä rikkoville lisenssinhaltijoille. Tässä tulisivat kyseeseen esimerkiksi rikemaksut, seuraamusmaksut sekä julkiset varoitukset.
Selvityshenkilöiden käsityksen mukaan lisenssijärjestelmän käyttöönotto vaatisi samalla sitä, että perustettaisiin uusi virasto, joka ottaisi vastuulleen rahapelitoiminnan valvonnan Suomessa. Lähtökohtaisesti uusi virasto tulisi tällöin toimimaan valtiovarainministeriön alaisuudessa sekä läheisessä yhteistyössä Finanssivalvonnan, Poliisin, SUEK:n ja kuluttajaviranomaisen kanssa.
Toimintaa valvovilla viranomaisilla tulee selvityksen mukaan olla riittävät toimivaltuudet tehokkaan valvonnan toteuttamiseksi sekä mahdollisten rikosten selvittämiseksi. Järjestelmän tulisi myös olla laajasti hyväksytty sekä yhteiskunnallisesta päätöksenteosta riippumaton, mikä tarkoittaisi esimerkiksi peliyhtiöiden sulkemista pois vaali- ja puoluerahoitussääntelystä.
PAF ja Ahvenanmaan asema
Oman erikoisen tilanteensa aiheuttavat PAF ja Ahvenanmaan asema. Ahvenanmaan itsehallintolain nojalla arpajaislainsäädäntö kuuluu Ahvenanmaan omaan lainsäädäntövaltaan. Ahvenanmaan maakunnassa rahapelien tarjonnasta vastaakin Ålands Penningautomatförening eli PAF, jolle on myönnetty yksinoikeus raha-automaatteihin, kasinotoimintaan sekä vedonlyönnin tarjoamiseen. PAF tarjoaa lisäksi pelejä myös Itämeren laivoilla. Toimintaa taas valvoo Ahvenanmaan oma valvontaviranomainen.
Arvioiden mukaan merkittävä osa suomalaisista yksinoikeusjärjestelmän ulkopuolelle suuntautuvista rahapeleistä kohdistuu juuri PAF:n tarjoamiin peleihin. Jos lisenssijärjestelmä otetaan Suomessa käyttöön, tarkoittaa tämä samalla myös sitä, että PAF:n sekä kaikkien muiden vastaavien yhtiöiden tulisi hakea lisenssiä pelien tarjoamiseen Suomessa. Suuresta muutoksesta ei kuitenkaan olisi kysymys – PAF toimii jo tällä hetkellä Ruotsin markkinoilla sen maltalaiselle tytäryhtiölle myönnetyn pelilisenssin alaisuudessa.
Yhteenveto
Millainen yhteenveto rahapelialan tulevaisuudesta Suomessa on esiselvityksen perusteella sitten vedettävissä? Esiselvitys korostaa, että jos Suomi tekee päätöksen lisenssijärjestelmän käyttöön ottamisesta, tulee jatkovalmistelussa ottaa huomioon useita keskeisiä näkökohtia.
Huomiota tulee esiselvityksen mukaan kiinnittää esimerkiksi rahapelaamisesta aiheutuvien haittojen estämiseen sekä kansanterveyden edistämiseen, minkä lisäksi lisenssijärjestelmän käyttöönoton tulisi perustua huolelliseen selvitykseen uudistuksen yhteiskunnallisista vaikutuksista sekä vaikutuksista rahapelihaittojen esiintyvyyteen. Tämänkin vuoksi lisenssijärjestelmää koskevan sääntelyn valmistelulle tulisi antaa runsaasti aikaa.
Esiselvitys huomioi, että lisenssijärjestelmässä olisi mahdollista päästä nykyistä selvästi parempaan tilanteeseen rahapelien kanavointiasteen osalta. Tämä on kuitenkin viime kädessä kiinni lisenssijärjestelmän toimivuudesta sekä esimerkiksi rahapelituottojen verottamisesta. Korkean kanavointiasteen saavuttamista ja ylläpitämistä tuettaisiin tällöin järjestelmän ulkopuoliseen pelaamiseen kohdistuvilla rajoituksilla.
Selvityksessä ehdotetaan, että lisenssijärjestelmän peliin kuuluisivat netissä pelattavat kasinopelit sekä netissä tapahtuva vedonlyönti, eikä lisenssien enimmäismäärää olisi rajattu. Lisenssit olisivat määräaikaisia, ja lisenssin voisi myös peruuttaa, jos lisenssiehtoja on rikottu. Veikkaus vastaisi edelleen fyysisistä peleistä, arvoista sekä lottopeleistä.
Lisenssin myöntämiselle asetettaisiin tarkat rajat esimerkiksi luotettavuuden, osaamisen ja taloudellisten voimavarojen suhteen. Markkinointia säänneltäisiin tiukasti, jotta markkinointi olisi laajuudelta ja näkyvyydeltä maltillista sekä vastuullista. Tämä pyrittäisiin määrittelemään laissa selvästi. Alaikäisille pelejä ei tietenkään saisi markkinoida, minkä lisäksi myös nuorille aikuisille suunnattuun markkinointiin kaivataan selvityksessä erillistä sääntelyä.
Lisenssijärjestelmän taloudellisten vaikutusten suhteen kaivataan kattavampaa jatkoarviota, mutta tässä vaiheessa esiselvitys uskoo, että lisensoitujen toimijoiden veroasteen tulisi aluksi asettua 20 ja 25 prosentin välille. Koska lisenssijärjestelmä tarkoittaisi merkittävää kasvua vaaditussa valvonnassa, kaivataan tähän lisää resursseja. Samalla syntyy tarve uuden itsenäisen viraston perustamiselle rahapelitoimintaa valvomaan. Erillistä huomiota vaatii myös mahdollisesti kasvavien rahapelien haittojen ehkäiseminen, mihin vaaditaan lisää resursseja.
Miltä esiselvitys sitten näyttää pelaajan näkökulmasta? NettiCasinoSuomen mielestä varsin maltilliselta. Suuria muutoksia pelaajalle ei ole luvassa, vaan pelaaminen netin monipuolisilla sivustoilla onnistuu jatkossakin helposti. Jos nautit peleistä netin suurimmilla ja arvostetuimmilla sivustoilla, ei lisenssijärjestelmään siirtymistä todennäköisesti edes huomaa. Samalla on syytä huomioida, että vaikka lisenssijärjestelmään päädyttäisiin siirtymään, on varsinainen siirtymä todennäköisesti luvassa vasta useamman vuoden päästä. Esiselvitys arvioi, että lisenssijärjestelmään saatettaisiin siirtyä tämän vaalikauden lopulla eli noin neljän vuoden päästä.
Eija Virtanen
Aiemmin pitkän uran kasino-operaattoreiden copywriterina tehnyt Eija on työskennellyt NettiCasinoSuomi.Infon päätoimittaja sivuston alusta asti. Päätoimittajana Eija vastaa toimituksellisen sisällön suunnittelusta ja kirjoittaa myös itse artikkeleita ja kasinoarvosteluita.