Plussaa
|
Miinusta
|
Tässä pelissä liikutaan Wall Streetillä, yhdessä tärkeimmistä finanssimaailman ja kovan kapitalismin ytimistä. Playtechin Wall Street Fever on progressiivisen jackpotin omaava kolikkopeli, joka on selkeästi huomioinut pörssiromahduksen mahdollisuuden. Niin, mitä Wall Street -kadulla oikein on, mikä siitä on tehnyt niin legendaarisen paikan? Miksi se on esimerkiksi niin monessa elokuvassa ja tv-sarjassa keskiössä? No, muun muassa NYSE (New York Stock Exchange eli New Yorkin pörssi) sijaitsee Wall Streetillä. Samoin NASDAQ-pörssi kuten moni muukin merkittävä taloudellinen toimija pitää majaansa tällä kadulla. Pitkään se oli tärkein finanssikeskus koko maailmassa, mutta vuonna 2007 Lontoon City nousi sen ohitse.
Sijoittajan märkä päiväuni
Viisi kiekkoa, viisi voittolinjaa. Siinäpä Wall Street Feverin rakenne ja pohjapiirustus pähkinänkuoressa. Pelinä kyseessä ei siis ole ehkä kaikkein tavallisin automaatti, etenkään kun ottaa huomioon sen että kyseessä on tosiaan progressiivinen kolikkopeli.
Jos olet joskus nähnyt vaikkapa telkkarissa, millaista meno on Wall Streetillä kun kauppaa käydään, tiedät miltä näyttää ylitse mennyt kiire ja stressi. Pörssikauppa on vähintäänkin hektistä, eikä varmastikaan tee hyvää meklarien terveydelle. Ei mielen, ei kehon. Tätä kiirettä ja hektisyyttä Wall Street Fever on onnistuneesti kyennyt kuvaamaan. Visuaalisesti Playtechin graafikot ovat lähteneet hieman 80-luvun suuntaan. Kasari onkin ehkä onnistunut valinta, sillä tuolloin oli vallalla suuri optimismi ja luottamus markkinoihin ja pörssissä tapahtuvaan äkkirikastumiseen. Pelin kiekoilla esiintyvistä symboleista löytyy kuitenkin suhteellisen moderniakin tavaraa joukosta, kuten kännykkä ja modernihko tietokone. Lisäksi valikoimissa on lankapuhelinta ja dollarinkuvaa, salkkua ja Wall Streetin katukylttiä. Onpa mukana myös härkä... ai miksi? No, tähän on syynsä. Härkä nimittäin symboloi nousussa olevia markkinoita. Mitään suurempaa tai kauniimpaa 3D-säätöä ei Wall Street Feverissä ole, vaan pelissä liikutaan melko perinteisillä vesillä.
Sinällään Wall Street Feverin ”teknisestä suorituskyvystä” ei ole mitään pahaa sanottavaa. Playtechin ohjelmoijat ja koodinvääntäjät tietävät kyllä miten näitä hommia tehdään, ja se näkyy myös tässä pelissä. Panoksista voisi vielä todeta sen verta, että Wall Street Feverissä pelaaja voi panostaa yhdelle pyöräytykselle 10 – 50 senttiä. Yhden kolikon arvo on siis kiinteä 10 senttiä. Mikään hintava peli ei ole progressiivisten automaattien joukossa.
Salkku auki ja rahat jakoon!
Wall Street Feverin progressiivisesta jackpotista voisi tässä alkuunsa heittää joitakin avainlukuja, pelaajia varmasti kiinnostavia numeroita. Ensinnäkin, suurin koskaan pelistä viety jackpot on ollut suuruudeltaan 713 000 Yhdysvaltain dollaria, ja muutama ropo vielä päälle. Keskimäärin voitot ovat olleet kuitenkin myös ihan kivan kokoisia – hieman yli 122 000 dollaria. Jackpot on napsahtanut onnekkaalle pelaajalle myös keskimäärin noin neljän viikon välein, tarkkaan ottaen 25 päivän välein. Eli perustahti: 122 000 dollaria aina 25 päivän välein. Tämä tekee Wall Street Feveristä varmasti pelaamisen arvoisen.
Muista pelin ominaisuuksista voisi vielä mainita wild-symbolin, joka on jo mainittu Wall Streetin katukyltti. Lisäksi Wall Street Feverissä on scatter-symboli ja mahdollisuus bonuskierroksiin. Hyvä peli. Ei ehkä näyttävin, mutta todella hyvin palkitseva ja ominaisuuksiltaan runsas!